|
|
KHK-päästöt ja skenaariot
KUUMA-kuntien kasvihuonekaasupäästöjä on selvitetty vuosilta 1990, 2003 ja 2006. Vuonna 2006 päästöt olivat yhteensä noin 1,3 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Päästöt kasvoivat vuodesta 1990 noin 11 %. Samalla aikavälillä KUUMA-kuntien väkiluku kasvoi 26 % (v. 2006 166 875 henkilöä).
Eniten kasvihuonekaasupäästöjä KUUMA -kuntien alueella vuonna 2006 aiheutui rakennusten lämmityksestä (38 %), yleisestä sähkön käytöstä (16 %) ja liikenteestä (35 %). Muita vähäisempiä kuormittajia olivat teollisuuden ja työkoneiden polttoaineiden käyttö (5 %), maatalous (4 %) ja jätehuolto (2 %).
Tarkastelulla aikavälillä eniten kasvoivat sähkölämmityksen ja muun sähkön käytön aiheuttamat päästöt. Esimerkiksi yleisen sähkön käytön päästöt kaksinkertaistuivat vuosina 1990-2006.
• KUUMA-kuntien KHK-päästöt vuosina 1990, 2003 ja 2006 (pdf-tiedosto)
• Keski-Uudenmaan päästöskenaariot vuodelle 2030 (loppuraportti 10.12.2009).
CO2 -raportti
KUUMA-kunnissa on otettu käyttöön kasvihuonekaasujen (CO2, CH4, N20) päästöseuranta elokuun 2009 lopulta alkaen. Kuntien kasvihuonekaasupäästöt kerrotaan viikottain ns. CO2 -raportissa.
CO2 -raportissa on mukana päästöjä, joihin kuluttajat voivat itse helposti vaikuttaa. Näitä ovat mm. sähkönkulutus, rakennusten lämmitys ja tieliikenne. Laskennassa ei ole mukana teollisuuden, maatalouden tai jätehuollon päästöjä.
Päästöt ilmoitetaan laskennassa CO2 -ekvivalenttitonneina. Ekvivalenttitonni kertoo kasvihuonekaasujen päästöt yhteismitallistettuna hiilidioksiditonneiksi.
Uudenmaan viikkokohtainen päästötilanne ja kuntakohtaiset tulokset ovat nähtävissä CO2 -raportti.fi verkkosivuilta. Uudenmaan tuloksiin pääset klikkaamalla aluksi kartalta Etelä-Suomen lääniä. Kuntakohtaiset tulokset näkyvät myös suoraan CO2- raportti.fi sivuston alaosassa.
|