|
|
Energiatehokkuus ja energiansäästö
Energiatehokkuuden ensisijaisena tavoitteena on ilmaan johdettujen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen. Energiansäästöllä tarkoitetaan energiankäytön tehokkuuden parantamista siten, että se johtaa energian ominaiskulutuksen alenemiseen.
Energiatehokkuussopimukset
Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa solmituilla energiatehokkuussopimuksilla pyritään ensisijaisesti energiatehokkuuden parantamiseen, mutta siihen sisältyy myös uusiutuvan energian edistämiseen liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä.
• Kaupungit ja kunnat
Kuntien ja kaupunkien energiatehokkuussopimukset koskevat kunnan tai kaupunkien hallinnossa olevia rakennuksia, ulkoalueita, vesi- ja jätehuoltoa, kuljetuksia sekä julkisia hankintoja. Sopimuksen tavoitteena on ohjeellinen yhdeksän prosentin energiansäästö jaksolla 2008-2016. KUUMA-kunnista Mäntsälän kunta on solminut energiatehokkuussopimuksen. Tavoitteena on, että vuoden 2009 aikana myös muut KUUMA-kunnat tekevät energiatehokkuussopimuksen.
• Yritykset
KUUMA -ilmastostrategian 13:sta isosta yhteistyöyrityksestä seuraavat ovat solmineet energiatehokkuussopimuksen: Fortum Oyj Järvenpää, Keravan Energia Oy, Metos Oy Kerava, Mäntsälän Sähkö Oy ja Nurmijärven Sähkö Oy. Itella Oy, Lassila & Tikanoja Oyj Kerava, Metso Oy Järvenpää ja Sinebrychoff Oy Kerava solmivat sopimuksen vuoden 2009 aikana.
Energian säästö
Energian säästöllä on suuri merkitys ilmaston muutoksen hillitsemisessä. Vuonna 2006 KUUMA-kuntien kasvihuonekaasupäästöistä yli 50 % oli peräisin rakennusten lämmityksestä ja muusta sähkön käytöstä.
• ESCO -palvelut
Energiapalveluyritys ESCON (Energy Service Company) tavoitteena on energia- ja materiaalitehokkuuden parantaminen liiketoiminnnan kautta. ESCO -toiminta tarkoittaa ulkopuolisen energia-asiantuntijan asiakasyrityksessä toteuttamia toimenpiteitä ja investointeja energian säästämiseksi.
Esco-opas on tarkoitettu kuntien käyttöön tilanteissa, joissa harkitaan energiapalveluyritysten käyttöönottoa ja kilpailutetaan toimijoita.
• Linkit energialaitosten energiansäästösivuille:
• Keravan Energia • Fortum • Nurmijärven sähkö • Mäntsälän sähkö
• Lisätietoa:
• Motiva Oy • Suomen Energiatohtorit • eGain • CO2.FI Oy • Elinkeinoelämän keskusliitto
Valokuva: Krista Jännäri
|